Books in Finnish
-
58.99 kr. Pakkomielteisesti naisia iskeva mies mustaa Suomen kartalta ne alueet, joilta tulleita naisia han on jo onnistunut hurmaamaan. Mita kay, kun koko maa on mustattu?Ikonimaalari yrittaa siirtya abstraktiin taiteeseen, mutta kankaalle ilmestyy itsepaisesti aina vain Jeesuksia.Shamaaniyhteisossa kasvanut nainen palaa lapsuutensa yhteisoon taynna yliopisto-opintojensa synnyttamaa vihaa.Anni Sumarin runolliset tarinat kertovat varikkaista ihmiskohtaloista, karsimyksesta ja rakkaudesta. Teos sisaltaa 53 lyhytta tarinaa, joita savyttavat Sumarin omat, tunteelliset kuvitukset.-
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Rslak on nuori liskoihminen, joka matkustaa laivalla kohti Sakhlania, liskoihmisten pyhiinvaelluskohdetta. Kannella seisoessaan Rslak ei paase kuitenkaan eroon oudosta pahaenteisesta tunteesta, joka seuraa hanta aina ruumaan saakka. Mita oikein on tapahtumassa?Pian laiva joutuu vaaralliseen myrskyyn. Rslak selviaa - ja pian hanen elamansa sitoutuu entista vahvemmin yhteen laivan muiden matkustajien kanssa. Tapahtumat tempaavat Rslakin seikkailuun kohti pelottavaa Kuolleiden kaupunkia."e;Kuolleet kaupungit"e; on ensimmainen osa "e;Gaealian tarustoa"e; -fantasiasarjaan."e;Gaealian tarustoa"e; on kaksiosainen huikea fantasiasarja, joka kuljettaa lukijan mielikuvitukselliseen maailmaan taynna velhoja ja liskoihmisia.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. Rslak liskoihminen etenee pappisopinnoissaan. Nyt han on jo opinnaytetyonsa kimpussa, ja valmistuminen haamottaa edessa. Rslakin rauhalliseen arkeen tulee kuitenkin saro, kun han loytaa kodistaan tunkeilijan. Tunkeilija on aikeissa ryostaa Mahdin Miekan. Miekan, jonka Rslak sai sailytettavakseen, kun auttoi pelastamaan Gaelian molemmat mantereet pahalta. Rslak onnistuu taltuttamaan tunkeilijan, mutta ilmaan jaa kysymys. Kuka haluaa ryostaa miekan? Kuka hanella ja hanen ystavillaan on talla kertaa vastassa?"e;Hamahakkitemppeli"e; on toinen osa "e;Gaealian tarustoa"e; -fantasiasarjaan."e;Gaealian tarustoa"e; on kaksiosainen huikea fantasiasarja, joka kuljettaa lukijan mielikuvitukselliseen maailmaan taynna velhoja ja liskoihmisia.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
58.99 kr. Kun mies nakee kuplavolkkarin takaikkunassa vanhat nappikset, mieleen tulvii vanhoja muistoja. Voivatko kengat olla ne samat, jotka han antoi vuosia sitten ystavalleen Jaralle? Jaralle, jonka kanssa han kavi pelaamassa jalkapalloa, ja joka oli ilmiomainen maalivahti? Samalle miehelle, joka katosi merille viestia jattamatta?"e;Taysmustat futisplaagat"e; on Jukka Pakkasen novellikokoelma, jonka jokainen novelli kertoo jalkapallosta tavalla tai toisella.-
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Mies istuu Genovan rautatieaseman vieressa olevassa baarissa ja kirjoittaa kirjetta pojalleen. Mies on valokuvaaja, ja han on ollut samassa paikassa poikansa kanssa viisi vuotta sitten. Viisi vuotta sitten, kun he yhdessa matkustivat upeassa Italiassa ja kun hyvin alkanut matka sai lopulta ikavan kaanteen... Poika ei nimittain palannut matkalta takaisin Suomeen. Mita oikein meni pieleen? "e;Juna San Pellegrinoon"e; on Jukka Pakkasen koskettava romaani isan ja pojan suhteesta. -
- Ebook
- 73.99 kr.
-
58.99 kr. Eletaan 1950-lukua, kun 16-vuotias Mikael Sten ostaa itselleen nahkaisen jalkapallon. Mikael kirjoittaa palloon nimikirjaimensa MS arvaamatta, etta han tulee kohtaamaan pallon viela monta kertaa elamansa aikana. Kenelle kaikille Mikaelin pallo mahtaa neljankymmenen vuoden aikana paatya? Ja kuinka ihmeessa Mikael voi tormata vanhaan jalkapalloonsa aina uudestaan?"e;Jalkapallotaivas"e; on Jukka Pakkasen romaani, jossa seurataan Mikaelin lisaksi hanen jalkapallonsa ja sen eri omistajien elamia. -
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Eletaan vuotta 2045. Salvatore della Santa on pieni poika, joka kiinnittaa opettajansa Matteo Marcolinin huomion. Isaton Salvatore ei ole niin kuin muut - hyvasydamisella Salvatorella on parantamisen lahja. Vahingoittuneet ja sairaat elaimet saavat uuden elaman pienen pojan kasissa. Kun Salvatore kasvaa, han saa opetuslapsia. Nuoren miehen elama alkaa muistuttaa epailyttavasti Jeesuksen elamaa - vaikka Salvatore tyoskenteleekin hiihtohissin hoitajana.-
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. Kristo on keski-ikainen mies, joka tyoskentelee valokuvaajana. Hanella on kannettavanaan raskas painolasti - lapi sukupolvien kulkevia traumoja. Kun Kristo alkaa selvittaa isansa Victorin elamaa ja pappisuraa, han tulee samalla tehneeksi matkan myos isoisansa elamaan. Miksi isoisa teki itsemurhan? Miksi isa puolestaan halusi papiksi? Kristo matkustaa aina Italiaan asti tutkimaan isansa ja sukunsa tarinaa."e;Tinasotamiehen poika"e; on Jukka Pakkasen koskettava ihmissuhderomaani.-
- Ebook
- 73.99 kr.
-
58.99 kr. Kun viisikymppinen Johan saa postikortin Italiasta, hanen muistonsa heraavat eloon. Voiko postikortti olla peraisin Antonellalta? Mystiselta ja kauniilta italialaiselta naiselta, joka asui Johanin lapsuudenkodin naapurustossa? Muistot kuljettavat Johanin lapsuuden Lauttasaareen ja menneiden aikojen Helsinkiin. Pian Johan ymmartaa, ettei hanella ole muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Italiaan Antonellaa etsimaan."e;Antonella"e; on Jukka Pakkasen viehattava romaani, joka kuljettaa lukijaa Helsingin lisaksi tunnelmallisessa Italiassa. -
- Ebook
- 58.99 kr.
-
40.99 kr. Markus Lind on keski-ikainen toimittaja, jolla on tyon alla vuoden 1952 olympialaisia kasitteleva dokumentti. Dokumenttiprojekti saa yllattavan kaanteen, kun Markuksen isa kuolee. Isa on jattanyt jalkeensa kirjeita, jotka liittyvat Helsingin olympialaisiin. Kirjeista kay ilmi, etta isalla oli toinen elama - elama johon kuului kaunis italialainen nainen nimeltaan Elena Damiani. Markus paasee kirjeiden kautta aikamatkalle idylliseen, menneiden aikojen Helsinkiin - ja joutuu samalla kyseenalaistamaan, voiko ketaan ihmista ikina tuntea kunnolla. "e;Elena Damianin kirjeet"e; on Jukka Pakkasen koskettava romaani. -
- Ebook
- 40.99 kr.
-
73.99 kr. Mitro Tell heraa saarella, jonka han on saanut Yhteiskunnalta kayttoonsa. Taalla han voi hengittaa vapaammin - aluevalvontalennin lentaa saaren yli vain kerran kuukaudessa. Mitro on ollut hyva tyossaan tajuntakortistoijana, ja siksi han on saanut saaren kaltaisia vapauksia. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Mitro saa hankalan tyotehtavan. Vesitieteilija Auruksen tajunta on kadonnut, ja Mitron tehtavana on loytaa se. Aurus oli tottelematon tiedemies - onko Mitrolla minkaanlaisia mahdollisuuksia selvittaa Auruksen tapausta? Mita outoa Auruksen kuolemaan oikein liittyy?"e;Auruksen tapaus"e; on Jukka Pakkasen jannittava science fiction -romaani.-
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. Eletaan Pohjan sodan aikoja. Ruotsalainen kapteeni Freudenfelt saapuu Savon alueelle ja pettyy nakemastaan. Suomalaiset sotilaat eivat vastaa kapteenin mielikuvaa kaartilaisista ja drabanteista. Ruotsalaista sotajohtoa edustaa myos nuori Joakim Ramsay - han on kuitenkin huomattavasti inhimillisempi kuin kapteeni Freudenfelt. Kun Ramsay pettyy suomalaisten talonpoikien huonoon kohteluun, hanesta ja kapteeni Freudenfeltista tulee vihamiehia. Vaan onko Ramsaysta haastamaan Freudenfeltia lopullisessa taistelussa?"e;Niskuri"e; on Ari Aholan historiallinen romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat 1700-luvulle. -
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. Mies ottaa kotiinsa tarkean vieraan, oman tyttarensa Marien. Isa on jarjestanyt tyttarelleen paikan jazz-yhtyeessa, aidin toiveiden vastaisesti. Mies ei voi kuin ihmetella, kuinka paljon Marie nayttaa aidiltaan, jota mies ei ole edes nahnyt sitten vuosien takaisen avioeron.Marien aiti ei halua tyttarensa soittavan bandissa, mutta isa auttaa Marieta unelman saavuttamisessa. Isa ei kuitenkaan voi olla tuntematta jonkinlaista omantunnon pistosta vastustaessaan entisen aviovaimonsa toiveita. Rakkauspeli on viiden tarinan novellikokoelma, jossa rakkaus on ihmisen pahin riesa. Rakkaus hairitsee ja ravistelee jokaista elamantilanteesta riippumatta.-
- Ebook
- 73.99 kr.
-
111.99 kr. Insinoori Kari Kaitera on yrittaja. Han on maaratietoinen ja sarmikas mies, joka ei kaihda keinoja yrityksensa menestyksen ollessa kyseessa. Paikkakunnallaan hanella onkin haikailemattoman liikemiehen maine.Karin nuoruuden rakastetun, Anitan, vanhemmat ovat myos tietoisia tasta maineesta, joka on johtanut useisiin konflikteihin hanen yksityiselamassaan. Silti Anitan ja Karin tiet kohtaavat jalleen.Mita tapahtuu, kun alykkaan liikemiehen mieleen hiipii sairaus? Miten perheen kay? Miten hanen maineensa? Ari Aholan romaani kertoo tarinan menestyksesta, pettymyksesta ja onnen tavoittelusta.-
- Ebook
- 111.99 kr.
-
73.99 kr. 14-vuotias Erkki aikuistuu Inkerissa vuonna 1919. Venajan vallankumous on jarkyttanyt koko maailmaa, ja nyt se pakottaa Erkin pakenemaan Suomeen. Samaan aikaan teini-ikaisen pojan sisalla myllertaa toinenkin vallankumous: heraava seksuaalisuus. Vallankumouksen jalkimainingeissa estot haviavat ja vaistot voimistuvat. Aika kuohuu muutosta, mutta niin kuohuu Erkin rinnassakin.Historiallinen romaani kuvaa lapsuutta ja nuoruutta 1910-luvun Inkerissa seka pakolaisten elamaa Suomessa. Se on myos ajaton kuvaus nuoren miehen sisalla kytevasta, kiihkeasta palosta. -
- Ebook
- 73.99 kr.
-
From 73.99 kr. Eletään 1960-lukua ja vapaaehtoiset suomalaiset rauhanturvaajat matkaavat Kyprokselle ylläpitämään rauhaa. Kun jääkäri Eero Koivula saapuu saarelle, hän pääsee seuraamaan sotilaiden elämää läheisesti. Sotilaiden joukossa on kirjava joukko miehiä, joista osa ikävöi vaimojaan ja osa pakenee ihmissuhteitaan. Varmaa on, että erilaisista taustoistaan huolimatta miesten on työskenneltävä yhdessä, mikä osoittautuu ajoittain yllättävän vaikeaksi.Palkkasoturi (1944) on Heikki Luoman sota-aiheinen romaani, joka perustuu osittain Luoman omiin kokemuksiin Kyproksella. Ronskia huumoria sisältävä teos sitoo yhteen erilaisia kohtaloita.Heikki Luoma (s. 1944) on suomalainen kirjailija, joka on kirjoittanut romaanien lisäksi muun muassa näytelmiä, kuunnelmia ja televisiosarjoja. Hänen teoksiaan ovat esimerkiksi Surman suo (1989) ja Valtatie 13 (1990).
-
58.99 kr. Kun viisi nuorta naista lähtee lomamatkalle Kyproksen Agia Napaan, odotukset ovat korkealla. Osa tytöistä ilmoittaa reteästi testaavansa Agia Napan komeimpien miesten kyvyt. Osa aikoo ottaa rauhallisemmin. Yhtä kaikki – tarkoituksena on pitää hauskaa ja juhlia.Viinanhuuruinen viikko saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun yksi tytöistä tapaa filosofiasta kiinnostuneen miehen. Kuka olisi uskonut, että Agia Napasta voi löytyä Spinozaa ymmärtävä hurmuri?"Meren vaahto" on Taru Väyrysen romanttinen viihdekirja. Kirjailija Taru Väyrynen (s.1944) tunnetaan muun muassa "Vuorileijonan varjo" -nuortenkirjasarjasta, jonka hän on kirjoittanut puolisonsa Tarmo Väyrysen kanssa. Väyrynen on opiskellut kirjallisuustiedettä ja työskennellyt opettajana.
-
From 40.99 kr. Lauralla menee pasmat sekaisin jo ensimmäisenä kevätlukukauden päivänä. Kuinka ihmeessä hän saattoi painaa herätyskellon pois päältä ja nukkua pommiin? Vaikka loman loppuminen harmittaa Lauraa, kouluun palaamisessa on kuitenkin myös hyviä puolia. Ystävät, luistelu ja hullunkuriset opettajat tuovat kivaa sisältöä arkeen.Aika tuntuu kuitenkin rientävän kevätlukukaudella. Yhtäkkiä on hiihtoloma, sitten pääsiäinen – ja pian 12-vuotiaan Lauran on aika sanoa hyvästit alakoululle."Lauran kevätlukukausi" on hyväntuulinen jatko-osa teokselle "Lauran syyslukukausi".Laura on 12-vuotias tyttö, jolle sattuu ja tapahtuu. Milloin elämää sekoittaa roskiksesta löytynyt ihana kissanpentu, milloin hermoja koettelevat rasittavat pikkusisarukset. Mukana menossa on myös paras ystävä Annika. Kaisa Ikola (nyk. Viitala) (s. 1974) on suomalainen historiantutkija ja kirjailija. Ikola on kirjoittanut erityisesti lasten- ja nuortenromaaneja, joista ensimmäisen hän julkaisi ollessaan 13-vuotias. Ikolan rakastetuimpiin teoksiin kuuluu hulvaton Hullu luokka –sarja.
-
From 73.99 kr. Työelämä on kokenut viimeisten vuosikymmenten aikana suuria muutoksia. Yksi suurin niistä on tehokkuuden korostaminen – tulosta on tehtävä hinnalla minä hyvänsä. Mutta kuinka tämä kaikki vaikuttaa työyhteisöön ja työssä jaksamiseen? Onko sinunkin työpaikallasi negatiivinen ilmapiiri? Kaatuuko yksi toisensa perään sairaslomalle työuupumuksen takia?"Ihmisen kokoinen yhteisö" on terapeutti Pekka Hämäläisen kirja siitä, minkälainen vuorovaikutus on hedelmällistä muuttuvassa työelämässä. Kuinka kääntää näkökulma myönteiseksi negatiivisen sijaan? Millaisia voimavaroja juuri sinun työyhteisöstäsi löytyy?Pekka Hämäläinen on Lappeenrannassa syntynyt kirjailija ja terapeutti, joka on julkaissut 21 mentaalivalmennusta käsittelevää self help -kirjaa. Koulutukseltaan Hämäläinen on teologian maisteri, mutta lisäksi hän on opiskellut muun muassa seksuaali- ja perheterapeutiksi.
-
From 36.99 kr. Sarjamurhaajat aloittavat usein parilla enemmän tai vähemmän satunnaisella henkirikoksella. He harjoittelevat ja kokeilevat, mitkä rituaalit tuottavat suurimman nautinnon. Sen jälkeen he valitsevat uhrinsa huolella, tarkkailevat heitä tai käyvät paikoissa, joista tietävät löytävänsä prostituoituja tai yksinäisiä lapsia. Murhat noudattelevat tiettyä toimintatapaa ja kullakin murhaajalla on omat rituaalinsa. Ajan mittaan murhaajan tapa etsiä uhrit bussipysäkiltä, viehtyä tietynlaisiin hiuksiin, ottaa muistoja uhreista tai paloitella ja syödä heidän ruumiinosiaan saattaa ratkaista tapauksen.Lähde poliisien matkaan jahtaamaan neljää vimmaista sarjamurhaajaa. Kertomukset sisältävät raakoja yksityiskohtia eivätkä sovellu lapsille.Tässä kirjasarjassa syvennymme maailman pahimpiin sarjamurhaajiin ja heidän rikoksiinsa. Miksi sarjamurhaajat päätyvät tappamaan viattomia ihmisiä? Entä millaisia seurauksia näillä rikoksilla on ollut?Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.
-
From 36.99 kr. Murhaajia on monenlaisia. Jotkut tappavat vain kerran pikaistuksissaan, joukkomurhaajat tappavat monta ihmistä samalla kertaa ja sarjamurhaajat valitsevat uhrinsa huolella ja noudattavat tiettyä rituaalia. Sarjamurhaaja on jääkylmä saalistaja, joka nauttii jahdista, toteuttaa rituaalia tai pakkomiellettä ja muuttuu yhä riippuvaisemmaksi tappamisen tuomasta mielihyvästä. Esimerkiksi saksalainen Volker Eckert oli sairaalloisen kiinnostunut naisten pitkistä hiuksista, Jeffrey Dahmer sai seksuaalista tyydytystä ihmisten paloittelemisesta ja tiettyjen ruumiinosien syömisestä, Aleksandr Pitšuškin päätti murhata shakkilaudan ruutujen verran ihmisiä – ja David Berkowitz väitti demonien määränneen hänet tappamaan.Nämä tarinat kertovat sarjamurhaajia ajavista tekijöistä ja siitä, miten ja miksi he hirmutekojaan tekevät. Sisältö on raakaa ja väkivaltaista – eikä missään nimessä sovi lapsille.Tässä kirjasarjassa syvennymme maailman pahimpiin sarjamurhaajiin ja heidän rikoksiinsa. Miksi sarjamurhaajat päätyvät tappamaan viattomia ihmisiä? Entä millaisia seurauksia näillä rikoksilla on ollut?Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.
-
From 58.99 kr. Henna ja Krista ovat tavallisia teinityttöjä, jotka ovat olleet ystäviä alaluokilta saakka. Molemmilla heillä on kuitenkin ongelmansa. Kristan tausta on rikkinäinen, Hennan perheessä on alkoholismia.Kun molemmat tytöt muuttavat nuorisokotiin, he saavat tukea toisistaan vaikeassa elämäntilanteessa. Pian tapahtuu jotain yllättävää – Krista tapetaan raa’asti. Henna putoaa Kristan kuoleman myötä mustiin vesiin. Voiko ystävän väkivaltaisesta kuolemasta päästä ikinä yli?"Pilven varjo" on Taru Väyrysen koskettava nuortenkirja.Kirjailija Taru Väyrynen (s.1944) tunnetaan muun muassa "Vuorileijonan varjo" -nuortenkirjasarjasta, jonka hän on kirjoittanut puolisonsa Tarmo Väyrysen kanssa. Väyrynen on opiskellut kirjallisuustiedettä ja työskennellyt opettajana.
-
From 58.99 kr. Ovikello soi ja paikalle tupsahtaa Höynänen, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Tällä kertaa hänellä on ilmoitusluontoista asiaa: on tapahtunut murha. Talon isäntä ei ymmärrä Höynäsen sekavaa puhetta lainkaan mutta tarjoaa tälle viiniä. Lopulta vieras kertoo koko tarinan, joka sai alkunsa aurinkoisena kesäpäivänä. Peltikattomurha on Pekka Lempiäisen romaani, jossa mennyt ja nykyhetki sekoittuvat. Huumoria ja realismia sekoittava murhamysteeri on epätavallinen kertomus elämästä ja kuolemasta.Pekka Lempiäinen (s. 1954) on suomalainen kirjailija, jonka komiikkaa ja realismia pursuavat teokset pureutuvat suomalaisen elämän ytimeen. Hänen teoksiaan ovat muun muassa Rottajahti (1995) ja novellikokoelma Päättömän pyyn tapaus (2005).
-
96.99 kr. Kustaa Anders (K. A.) Tapola (1895–1971) oli suomalainen jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari ja merkittävä taistelutekniikan kehittäjä. Hänen ansionsa talvi- ja jatkosodassa tuottivat hänelle Mannerheim-ristin. Sotien jälkeisenä aikana Tapola keskittyi kouluttamis- ja kehittämistehtäviin. Vuonna 1951 hän sai kunniatehtäväkseen noutaa Albert Puroman kanssa Mannerheimin ruumis Sveitsistä Suomeen.Ajan paino – Jalkaväenkenraali K. A. Tapolan elämä (2004) on Päivi Tapolan elämäkerta isoisästään K. A. Tapolasta, jolla on huomattava rooli Suomen sotahistoriassa. Teos perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin, kirjeisiin sekä muihin suullisiin ja kirjallisiin lähteisiin.Päivi Tapola (s. 1953) on suomalainen kirjailija, joka on työskennellyt myös lehtikirjoittajana. Hänen tuotantonsa keskittyy naiskirjallisuuden lisäksi Suomen historiaan.
- Ebook
- 96.99 kr.
-
148.99 kr. Eletään 1830-lukua Etelä-Afrikassa, silloisessa Kapmaassa. Seikkailija Allan Quatermain on vasta nuorukainen, kun hän tutustuu Marie-nimiseen tyttöön. Marie on taustaltaan buurilainen – hänen sukunsa on kotoisin Hollannista ja asuttanut Kapmaata 1600-luvulta lähtien.Marie on villi ja viehättävä tyttö, joka saa Allanin sanattomaksi monta kertaa. Nuoret opiskelevat yhdessä ranskaa. Pikkuhiljaa heidän välilleen muodostuu muutakin kuin ystävyyttä, mutta Marien isä vastustaa avioliittoa. Marien isän lisäksi Kapmaa on täynnä muitakin vaaroja, jotka uhkaavat nuorten rakkautta."Buuritytön tarina" on koskettava seikkailuromaani, joka avaa seikkailija Allan Quatermainin historiaa.H. Rider Haggard (1856–1925) oli englantilainen kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti seikkailuromaaneista, joissa on usein pääosassa metsästäjä Allan Quatermain. Quatermain esiintyy myös Haggardin tunnetuimmassa teoksessa "Kuningas Salomonin kaivokset". Monet Haggardin teokset sijoittuvat Englannin ulkopuolelle, esimerkiksi Afrikkaan.
- Ebook
- 148.99 kr.
-
96.99 kr. Kun elämä heittää tielle pari yllätyskäännettä, Titta Jokisalo huomaa pyörittävänsä yksin arkea, johon kuuluvat vanha rintamamiestalo, yksivuotias ikiliikkuja ja inspiroiva työ järjestökentällä. Kodin, työpaikan ja päiväkodin välillä juokseminen nostattaa stressikertoimia ja kasvattaa silmäpusseja. Samalla töissä rakentuu kuvio, joka koettelee Titan moraalin rajoja.Mitä kaikkea voi katsoa läpi sormien vain siksi, että on lopulta päässyt unelmiensa työhön? Voiko ruuhkavuosista saada joskus vuosilomaa, ja onko lastenvaatteiden myyminen nettikirppiksellä mahdollista, jos ei halua tulla lopullisesti hulluksi? Kun toinen aikuinen ihminen haluaisi taas osaksi Titan arkea, on aika todeta, että elämä menee väistämättä eteenpäin – välillä jopa parempaan suuntaan.Maija Kajannon romaani Kuin tilauksesta (2021) on jatkoa erinomaisen vastaanoton saaneille teoksille Mittoja ja tilaustöitä (2019) ja Itsepä tilasit (2020). Tarkkanäköisen työelämäkuvauksen lisäksi kirjat tarjoavat katsauksen 2020-luvun vanhemmuuteen, joka monelle ruuhkavuosissa kahlaajalle tarkoittaa kokopäivätyötä palkkatyön rinnalle.Maija Kajanto on suomalainen kirjailija ja viestinnän ammattilainen. Kajannon ensiteos Mittoja ja tilaustöitä ilmestyi vuonna 2019.
- Audiobook
- 96.99 kr.
-
58.99 kr. Ihmishahmo seisoo pimealla rannalla. Kylma viima kay niin voimakkaasti, etta han pitelee vaatteidensa ratkeilevia saumoja. Vain hetki aiemmin hanen seuranaan oli toinen ihminen, mykka, jonka laheisyydessa viima ja pimea eivat tuntuneet niin inhottavilta. Mikaan ei paassyt haneen kiinni, kunhan han sai pysya tuon toisen ihmisen vierella.Mutta nyt myrsky on paiskannut parin eroon toisistaan. Kylmaan ja pimeaan on paha jaada, mutta etsiminen pelottaa. Mita on enaa tehtavissa?Talla tarinalla, "e;Kolmannet"e;, alkaa Maija Pentikaisen novellikokoelma Marmoriportaat. Kokoelman tarinat kertovat herkalla otteella tarinoita ihmisyyden eri siirtymavaiheista.-
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Anneli on sairaanhoitaja suuressa naistensairaalassa. Hanen paivittainen tyonsa on nopeatahtista vasyttavaa. Hanen sydamessaan palaa kuitenkin intohimo tyota kohtaan, mika auttaa hanta paasemaan paivittaisista rutiineista ja tilanteista eteenpain. Univaje kuitenkin riivaa eika palkallakaan juuri hienostella.Hanen tunteensa kohisevat myos henkilokohtaisista syista. Laakari Jouko on kohtelias ja hyvannakoinen mies, joka tekee tyotaan samanlaisella antaumuksella kuin Annelikin. Mutta onko hektisessa arjessa tilaa romanssille?-
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. Jaakaripataljoona numero 27 ei ollut mika tahansa saksalainen pataljoona. Kyseessa oli Saksan armeijan yksikko, jonka jaakarit olivat paaasiassa suomalaisia - yksikossa annettiin jatkokoulutusta erityisesti sellaisille suomalaisille, jotka ajoivat Suomen itsenaistymista Venajasta.Kun Venaja ajautui vallankumoukseen vuonna 1917, myos tunnelma Jaakaripataljoona 27:ssa muuttui hermostuneen odottavaksi. Sulo-Weikko Pekkola oli yksi naista jaakareista - ja "e;Ihmisten kiusana"e; on Pekkolan selonteko naista ajoista. -
- Ebook
- 73.99 kr.
-
73.99 kr. On vuosi 1915. Sulo-Weikko Pekkola on maaratty hoitamaan Jongunjoen hoitoalueen metsanhoitajan virkaa. Pakkasta on -35 astetta, ja Pekkola leimaa tukkipuita hoitoalueensa etaisimmassa kolkassa Venajan rajan kupeella. Yhtakkia tyot keskeytyvat. Mies, jonka parta on jaatynyt jaapuikoksi, lahestyy seuruetta keskella ei-mitaan. Miehella on Pekkolalle sahke - sahke, jossa lukee vain "e;saavu heti"e;. Mista on kysymys? Mika voi olla nain tarkeaa? "e;Herrana ja heittiona. Pommarin ja varvarin muistelmia sotavuosilta"e; on Pekkolan elava ja mukaansatempaava muistelmateos suomalaisesta jaakariliikkeesta ja sen kouluttamisesta Saksassa.-
- Ebook
- 73.99 kr.