Books in Finnish
-
40.99 kr. Vauhdikasta toimintaa Helsingin kaduilla.Kun rikostoimittaja Murha julkaisee jymyjutun Helsingin Simonkadun pankkiryöstöstä, saa toimittaja Häkkinen puhelun Jukkikselta. Tämä on nimittäin jokin aika sitten kuppilassa limulla ollessaan kuullut, miten joku kehuu saavansa käsiinsä minkä virkapuvun tai uniformun tahansa. Tämä taas on ryöstöjutun kannalta tärkeää, sillä ryöstäjä oli tekeytynyt poliisiksi. Tästä alkaa kiinnostavan vyyhden aukaisu – saako etsivätoimisto Kolme kissaa jälleen yhden jutun ratkaistua?Kolme Kissaa on etsivätoimisto vailla vertaa! Kolmen nuoren tiimi ratkoo rikoksia kuin Sherlock konsanaan.Kirjailija Olli Hakkarainen (oik. Kaarlo Olavi Hakkarainen, 1941–1998) kirjoitti erityisesti nuorten seikkailukirjoja. Hän työskenteli myös toimittajana.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
58.99 kr. "Piimärannan kauppalan ja lähiseutujen Suomen-mielisten äänenkannattaja"Lempeän humoristisessa fiktiivisessä sanomalehdessä julkaistaan terveisiä toimitukselta, mielipidekirjoituksia – ja tietenkin uutisia. Teos tarjoaa kurkistusikkunan sadan vuoden takaiseen Suomeen. Postin kulku on puhuttanut tuolloinkin, samoin rautatielinjaukset, saunavuorojen jako ja uskonnonopetuksen määrä koulussa. Juorupalstat ovat luonnollisesti mukana, ja raittiusaate kukoistaa.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 58.99 kr.
-
40.99 kr. Historiallista romantiikkaa Espanjan auringossaIsabella San Roman elää ylellistä elämää sukunsa linnassa Segoviassa. Suurkaupunki Madrid kutsuu silloin tällöin tanssiaisineen ja muine huvituksineen, mutta rakkaan äidin sairaus pitää Isabellan enimmäkseen maaseudun rauhassa.Onneksi on kiltti ja kunnollinen, korkeasyntyinen Rodrigo, joka rakastaa Isabellaa sopivaisuuden rajoissa ja lupaa hänelle tasaista, hyvää elämää. Aivan toista maata on Jorge Garp, suorapuheinen ja tylysti käyttäytyvä lääkäri, joka ei säännöistä välitä, vaan puhuu häpeämättä liian tiukkojen korsettien vaaroista ja auttaa köyhälistöä ilmaiseksi. Hienohelmaisia aatelistyttöjä Jorge suorasaan halveksii. Mutta miksi Isabellan ja Jorgen välillä sitten kipunoi hämmentävästi?Alla polttavan auringon on kiihkeä rakkaustarina menneen ajan Espanjasta. Se on julkaistu alun perin kirjailijanimellä Johanna Koivu.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
111.99 kr. Kansanusko ja kristinusko törmäävät menneen ajan Suomessa.Eletään 1860-lukua Ritvalassa, Sääksmäen pitäjässä. Ritvalassa pidetään suuria helkajuhlia, jotka perustuvat suomalaiseen kansannuskoon. Juhlan tarkoituksena on taata viljan tulo. Kirkko ei kuitenkaan katso pakanallisia menoja hyvällä. Kun edessä siintävät ennenäkemättömät katovuodet, kirkon ja kansanuskon välinen kuilu levenee. Pitäjän apulaispappi Henrik Stark on kovilla – eikä pelkästään pakanallisten menojen takia. Hänen ja Lumialan talon Helka-tyttären välille syntyy odottamaton rakkaussuhde, vaikka Helka osallistuu pakanallisiin helkajuhliin.Ritvalan ilovalkeat on kiinnostava historiallinen romaani, jossa käsitellään Suomen kansanuskon perinteitä.Kirjailija Lauri Haarla (1890–1944) oli toiselta ammatiltaan historianopettaja, mikä näkyy myös Haarlan tuotannossa. Monet hänen teoksistaan ovat historiallisia romaaneja.
- Ebook
- 111.99 kr.
-
111.99 kr. Millainen ihminen oli kreivi Yrjö Sprengtporten?Huhun mukaan Sprengtportenin suku sai nimensä ja aatelisarvonsa kolmikymmenvuotisessa sodassa, kun eräs esi-isä rikkoi kaupungin portin ja oli ensimmäisen hyökkäämässä sisään. Esi-isä ei jäänyt kuitenkaan sukunsa ainoaksi portinsärkijäksi. Yrjö (Georg) Sprengtporten (1740–1819) oli mies, jota eivät esteet tai aidat pidättelleet. Sprengtporten haaveli Suomesta, joka olisi vielä jonain päivänä itsenäinen valtio. Hänestä tuli myös autonomisen Suomen ensimmäinen kenraalikuvernööri.Portinsärkijä on Lauri Haarlan jännittävä historiallinen romaani kreivi Sprengtportenin elämänvaiheista.Kirjailija Lauri Haarla (1890–1944) oli toiselta ammatiltaan historianopettaja, mikä näkyy myös Haarlan tuotannossa. Monet hänen teoksistaan ovat historiallisia romaaneja.
- Ebook
- 111.99 kr.
-
40.99 kr. Miten pienen sairaanhoitajattaren käy kaupunkilaisnuorten arvaamattomassa sosiaalisessa pelissä?Irja on kiltti ja pyyteetön sairaanhoitaja, joka on tähän asti elänyt nuhteetonta elämää. Nyt Irja on kuitenkin tehnyt irtioton. Hän on saapunut Helsinkiin hoivaamaan hemmoteltua Saara-serkkuaan ja mennyt salakihloihin lakimiehenä työskentelevän Lassin kanssa.Sairaanhoitajattaren onni on kuitenkin pian uhattuna, kun välit Lassiin yllättäen viilenevät ja kuvioihin astuu kaunis mutta ilkeä Eila.Pieni sairaanhoitajatar on alun perin nuorille suunnattu kirjasarja, joka ilmestyi 1920-1930-luvulla.Aili Somersalo (1887–1957) oli rakastettu suomalainen kirjailija ja kääntäjä, jonka laajaan tuotantoon kuuluu satuja sekä romaaneita niin nuorille kuin aikuisille. Somersalo sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon kahdesti, vuosina 1951 ja 1956, ja Topelius-palkinnon vuonna 1952.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
73.99 kr. Kun rakkaus on koetuksella, osaako kukaan toimia oikein?Stella pakenee 1900-luvun alun sisäoppilaitoksen tiukkoja rajoituksia ja etsii turvaa setänsä vaatimattomasta kodista. Siellä nuori nainen saa nauttia vapaudesta ja elämästä, ja pian myös rakkaudesta. Kun naapuritilan komea poika ja Stella tapaavat, on se rakkautta lähes ensisilmäyksellä. Kaikki vaikuttaa kuin unelmalta, mutta onnella on tapana kääntyä.Kuvaan ilmestyy kilpakosija, joka kietoo Stellan valheiden verkkoon. Hänen on mentävä naimisiin suojellakseen perhettään, rakkaudesta tai tunteistaan välittämättä. Kun Stellan elämä vaikuttaa tulvahtavan täyteen petoksia, valeita ja kieroja suunnitelmia, on vaarallista luottaa keneenkään. Voittaako rakkaus kaiken? Onko perheelleen aina vastuussa? Kuka saa tehdä valintoja itsensä puolesta?Charles Garvice (1850–1920) oli brittiläinen kirjailija. Omana aikanaan Garvice tunnettiin erityisesti rakkausromaaneistaan, joita hän julkaisikin yli 150. Osassa teoksiaan Garvice käytti kirjailijanimeä Caroline Hart. Huolimatta suuresta suosiosta elinaikanaan, Garvice ja hänen tuotantonsa on nykypäivänä lähes unohdettu.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
From 58.99 kr. Tästä suhdesopasta riittää monelle – kuka lopulta saa ja kenet?Aino on neljänkympin kynnyksellä ja elämässään käännekohdassa. Tytär on jo teini-iässä, ja työhönsä kyllästyneen Ainon silmissä siintää oma yritys – kunhan vielä päättäisi, tarjotako tilintarkastusta vai luontaishoitoja. Parasta on kuitenkin uusi ihana miesystävä. Jani on oikea löytö mieheksi: hyvännäköinen, hellä ja vieläpä vegaani. Kaikki muuttuu, kun tuntematon nainen yrittää ajaa Ainon yli. Myöhemmin sama nainen löytyy Janin kainalosta. Kuka nainen oikein on, ja mitä ihmettä Jani puuhaa? Pian Aino löytää itsensä keskeltä kaikkien aikojen ihmissuhdesoppaa.Neljäs pyörä on Katariina Romppaisen rakkausromaani täynnä huumoria ja juonenkäänteitä.Katariina Romppainen on tunteellinen humoristi, joka ei ole koskaan maistanut silliä. Hän saa voimaa luonnosta sekä 1970-luvun maisemapostikorteista.
-
From 58.99 kr. Oona Salo on saanut elämänsä kunnolla solmuun. Kun määräaikainen työsuhde helsinkiläisessä kirjastossa päättyi, Oona keksi muuttaa maaseudulle nettituttavansa luokse. Petteri ei kuitenkaan ollut livenä yhtä ihastuttava kuin netissä – ja nyt Oona pakoilee Petteriä parhaansa mukaan! Työpaikka lääkärikeskuksen siivojanakaan ei ole varsinainen unelmien täyttymys. Oona ei silti arvaa, että muutto loppujen lopuksi tuo kuin tuokin Oonan elämään rakkauden. Ja ehkä aikaa löytyy myös Oonan suurelle haaveelle, runojen kirjoittamiselle?Runotyttö ja kultasilmäinen mies on ihastuttava rakkausromaani Sara Stormilta.Nimimerkki Sara Storm kirjoittaa viihteellisiä rakkaustarinoita, jotka ovat saaneet vankan lukijakunnan. Ammatiltaan hän on freelance-toimittaja.
-
From 74.99 kr. Jännittävä sukellus pikkupaikkakunnan suhdekuvioihin.Terhi Bang on menestynyt helsinkiläinen kirjailija, joka suosiostaan huolimatta kärsii rajoittavasta viihdekirjailijan leimasta. Hän haluaisi näyttää, mihin pystyy, ja aikoo viettää kesän Pielavedellä maalaisidyllissä kirjoittamiseen keskittyen. Hän on päättänyt kirjoittaa uransa parhaan kirjan.Kaikki ei kuitenkaan suju kuin kuvitelmissa. Kylä ei olekaan niin unelias kuin Terhi oli kuvitellut, ja paikallisten ihmissuhdesolmut aiheuttavat kireitä tilanteita päivästä toiseen. Kapinoiva abityttö katoaa lakkiaisten jatkoilta, ja kesäkuussa sataa lunta. Pystyykö Terhi kirjoittamaan elämänsä romaanin?Virve Sammalkorpi (s. 1969) on suomalainen kirjailija, copywriter ja toimittaja. Hän on julkaissut lukuisia romaaneja ja antologioita. Sinkkuleikki oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoisromaanipalkinnon saajaksi, ja Metsän keskellä maja oli Runeberg-palkintoehdokas. Paflagonian perilliset sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon. Vapaa-aikanaan Sammalkorpi harrastaa palstaviljelyä ja jalkapalloa.
-
From 58.99 kr. Averøya, 1911: Emma alkaa nähdä Olavista uusia puolia, jotka saavat hänet tuntemaan olonsa epämukavaksi. Samaan aikaan Nikolain äkillinen lähtö hämmentää Emmaa, ja Vikin perhe kamppailee selviytyäkseen Ragnan uusimmista purkauksista ja Elfridan poissaolon jättämästä tyhjiöstä. Kaaosta lisää Toran äkillinen katoaminen, joka saa koko saaren paniikin valtaan.Emma Vikille elämä perheen maatilalla Averøyan saarella on mutkatonta, kunnes salaperäinen vieras herättää henkiin Emman haaveet toisenlaisesta elämästä. Pian Emma löytää itsensä navigoimasta rakkauden, uskollisuuden ja aikuisuuden kartoittamattomilla vesillä. Ja kun pitkään varjellut perhesalaisuudet tulevat päivänvaloon, näennäisen idyllinen elämä saarella muuttuu lopullisesti. Averøyan Emma on sydäntälämmittävä historiallinen sarja rakkaudesta, toivosta ja murtumattomista siteistä.Harriet Hegstad on norjalainen kirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut suosittuja novelleja ja romaaneja skandinaavisiin viikkolehtiin ja osallistunut useisiin pohjoismaisiin kilpailuihin.
-
40.99 kr. Suloinen kertomus pienen tytön kesästä.Maiju on seitsemänvuotias tyttö, jolla on vilkas mielikuvitus ja kesäloma edessä. Mutta nyt kaikki koulukaverit ovat lähdössä huvilalle, mummolaan, Lappiin tai risteilylle, ja Maijun täytyy aina vain olla kotona! Mitä iloa on kauniista puutarhasta tai lähellä olevasta uimarannasta, kun Maiju asuu aina Ruusutalossa muutenkin? Eikö kesälomalla pitäisi tehdä jotain erityistä?Kun kesä pääsee vauhtiin, ei Maiju enää ennätä harmitella kotiin jäämistä. Hän nimittäin saa alkaa hoitamaan Ilona-vasikkaa ja pääsee oikein töihin Palomäen tilalle. Navetassa on mukavaa silitellä lehmiä ja nautiskella kesästä. Iloa tuo myös matka Maijun ystävän Inkun luokse tämän perheen kesäpaikkaan. Siellä tytöt saavat seikkailla sydämensä kyllyydestä ja tutkia huvilan salaperäisiä nurkkia. Ja kun kesä on ohi, Maijun naapuriin muuttaa uusi tyttö. Voisiko hänestä tulla ystävä?Elina Aron lastenromaani vuodelta 1961 kuvaa kokonaisen kesän tapahtumia Maiju-tytön näkökulmasta.Elina Aro (1923–2007) oli suomalainen kirjailija ja äidinkielen lehtori. Uransa aikana Aro julkaisi useita romaaneja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Aro sai Mikkelin kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957 ja Turun kaupungin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1981.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
73.99 kr. Ompelijaneiti Telle Ojala tarjoilee vaativille asiakkailleen muotiliikkeessään mitä kauniimpia kuoseja ja materiaaleja. Ottaessaan vaatimattoman Panta-tytön palvelukseensa Tellellä on tästä varmat mielipiteet: tyttö ei tosiaan ole mikään joutsen – käy jopa häpeilemätöntä kirjeenvaihtoa tuntemattomien miesten kanssa. Mutta kun Panta katoaa, odottamaton huoli valtaa Tellen.Neljä novellia rakastetulta ja palkitulta Iris Kähäriltä! Tarinat kuvaavat monenlaisia ihmiskohtaloita rakkauksineen ja karvaine pettymyksineen mutta harvoin ilman valonpilkahduksia tai vinoa huumoria.Iris Kähäri (1914–1995) oli viipurilaissyntyinen opettaja ja kirjailija. Kähäri käsitteli tuotannossaan evakkokokemuksiaan ja kaipuutaan entiselle kotiseudulle. Kirjallisuuden valtionpalkinto myönnettiin hänelle yhteensä kolme kertaa.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
58.99 kr. Tuomaksen ja Annin tarina huipentuu maagisessa, kolmannessa osassa!Noita on pakottanut Tuomaksen ja Annin siirtymään pääkaupunkiin asumaan. Siellä he asettuvat kotoisaan puutaloon, jota varjostaa lehmuspuu. Eikä mikä tahansa puu: lehmus on portti toiseen maailmaan täynnä erikoisia otuksia.Leipomossa työskentelevä Anni ihastuu, ja Tuomaksen hevonen Usva katoaa arvoituksellisesti. Vanha ystävä Räpylä kertoo kohtaamisestaan merenneidon kanssa. Kaverusten elämä on täynnä taikuutta ja yllättäviä salaisuuksia. Minkälaisia arvoituksia lehmukseen oikein liittyy?Trilogian kolmas, itsenäinen osa kuvaa aikuistumassa olevien Tuomaksen ja Annin elämää kaupungissa, joka ei ole aivan tavanomainen. Lehmuksen arvoitus kruunaa rakastetun nuorten fantasiasarjan.Voiko ihminen muuttaa muotoaan eläimeksi? Voi, jos hän saa käsiinsä noidan käyttämän karhuntaljan... Tuomas Karhumieli ja Annin Unennäkijä johdattaa lukijan ihastuttavaan maailmaan, jossa vanhat suomalaiset kansantarut heräävät eloon.Kirjailija Ritva Toivola (1942–2016) oli fantasian ystävä. Hän kirjoitti useita lasten- ja nuorten fantasiakirjoja. Kirjailijan työn lisäksi Toivola työskenteli myös kustannustoimittajana.
- Ebook
- 58.99 kr.
-
96.99 kr. Kokoelma monipuolisen ja eri tyylilajeja taitavan kirjailijan parhaita novelleja.Pieniä tarinoita ihmisistä, arjesta ja elämästä. Kojon novelleissa on niin lempeää huumoria, koskettavia hetkiä kuin vauhdikkaita tapauksiakin, kaikki kudottuna yhteen taitavaksi kerronnaksi.Kolmenkymmenen vuoden ajalta yhdeksi kokoelmaksi kootuissa novelleissa näkyvät Kojon tiivis, pelkistävä kirjallinen tyyli ja kotiseuturakkaus. Karjala, karjalainen luonne ja pienen kaupungin elämä nousevat Kojon novelleissa humoristisiksi, kansanomaisiksi ja lyyrisiksi aiheiksi. Alun perin vuonna 1947 julkaistun kokoelman novellit ovat vuosilta 1919–1936 ja tarjoavat aikamatkan kirjoitusaikansa maisemiin ja eläväntuntuisen kuvan aikakauden suomalaisesta elämänmenosta.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 96.99 kr.
-
40.99 kr. Hurmaava rakkaustarina antikvariaatin omistajan lemmenseikkailuista.Satumarja on nuori nainen, joka on työskennellyt pitkään kirjastossa. Nyt kirjastotyö saa jäädä kuitenkin taakse – Satumarja aikoo nimittäin perustaa divarin yhdessä tätinsä Emman kanssa. Mutta onko idea liian rohkea? Saavatko ystävykset firman kannattamaan?Satumarja ei arvaa, että suuret elämänmuutokset seuraavat usein toisiaan. Satumarjan ja Emman elämään astelee nimittäin kerralla useampikin komea mies. Mutta miten rakkaus mahtaa vaikuttaa Satumarjan ja Emman liikeideaan?Rakkaus sotkee suunnitelmat on ihastuttava romanttinen kertomus rakastetulta viihdekirjailijalta Tuija Lehtiseltä. Amorin nuolet lentävät hersyvällä huumorilla varustetussa tarinassa.Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
96.99 kr. Vahva sukutarina KarjalastaJuho Nahkahattu perustaa tilan Roivassaarelle Vuoksen Karjalaan, ja raivaa sisulla ja voimalla korpimetsän pelloksi. Kun susi pyrkii verottamaan Juhon karjaa, hän ottaa pedolta hengen pois paljain käsin. Sitä mukaa kun perhe kasvaa ja sukupolvet vaihtuvat, tila laajenee. Pahoiltakaan vastoinkäymisiltä ei vuosien mittaan vältytä, mutta kärsivällisyydellä ja sinnikkyydellä suku saa kesytettyä saaren onnellisen elämän tyyssijaksi.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä.Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 96.99 kr.
-
40.99 kr. Birgitta, kalastajan kasvattama avioton lapsi, elää 1800-luvun lopulla Eckerön saarella ja haaveilee toisenlaisesta elämästä. Niin haaveilee myös hänen lapsuudenystävänsä Benjamin. Kun nuoret rakastuvat, he laativat yhdessä suunnitelman, jonka avulla saada elämältä enemmän ja päästä lähtemään suureen maailmaan.Kohtalo kuitenkin vaikuttaa päättävän toisin, kun Benjamin joutuu lähtemään ilman Birgittaa, ja saarelle tulee kesää viettämään oopperalaulaja Julius van Horn, joka voisi helposti tarjota Birgitalle kaiken ja enemmänkin. Kenelle Birgittan sydän lopulta kuuluu?Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
58.99 kr. Koskettava tarina pienen tytön vastoinkäymisistä ja uudesta alusta.Pieni Piritta elää huoletonta lapsuutta maalla, Nokkoskaarteessa. Rahaa ei ole, mutta rakkautta sitäkin enemmän. On italialainen isä ja oma rakas äiti, jännittävä ympäristö tutkittavana ja satunnaiset vieraat, joita ihmetellä. Koulun Piritta aloittaa innokkaana, mutta hän joutuu kohtaamaan lasten julmuuden jo ensimmäisenä päivänä. Kun sairasteleva isä kuolee, ei äitikään tahdo jaksaa, ja Piritta lähetetään tätinsä elätettäväksi. Siellä hänen herkkää ja taiteellista temperamenttiaan ei ymmärretä ollenkaan, mutta lopulta tyttö pääsee perheeseen, jossa hän saa kehittää itseään ja lahjojaan ja kasvaa vahvaksi nuoreksi naiseksi.Elina Aro (1923–2007) oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti erityisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Ammatiltaan Aro oli äidinkielen opettaja.
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Jännityksen taiturin nokkela seikkailu nostalgiannälkäisille lukijoille.Jussi Jaakonpoika Jämes, toimittaja, filosofian kandidaatti, kapteeni evp, kielimies ja jokapaikanhöylä, saa tehtävän. Hänen on lähdettävä Tukholmaan ottamaan selvää katoamistapaukseen liittyvästä kansainvälisestä konnasta. Tästä alkaa huima seikkailu, joka vie Jämeksen niin Pariisin kuin Tangeriinkin. Samalla miehen elämässä käy kolme toinen toistaan huumaavampaa naista: tumma ja tulinen ranskatar Julie, vaalea ja viileä englantilainen ruusu Althea ja kovapintainen mutta hartaan uskonnollinen espanjatar Marita – sekä sekalainen seurakunta kansainvälisiä gangstereita, joista jokainen juonii jotakin Jämeksen pään menoksi.Alun perin vuonna 1950 julkaistu seikkailutarina viihdyttää edelleen.Sarja seuraa monen alan taiturin Jussi Jaakonpoika Jämeksen tapahtumarikkaita seikkailuja.Uuno Hirvonen, kirjailijanimeltään Simo Penttilä (1898–1971), oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti viihteellisiä seikkailuromaaneja sekä käsikirjoitti jännityselokuvia. Penttilän tunnetuimpia teoksia on Punavyö-sarja (1958–1971). Hänet palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1959.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
40.99 kr. Romanttinen jännitystarina Kreikan upeista maisemista!Vuosi sitten poliisiksi valmistunut Laura palkataan suojelemaa kuulua kuvanveistäjää. Komea, venäläissyntyinen Boris pestaa Lauran Spiroksen saarelle hulppeisiin olosuhteisiin Kreikkaan huolehtimaan, ettei kuvanveistäjä-Sonjalle tapahdu mitään pahaa. Sonjan puoliso Konstantinin salaperäinen kuolema herättää kuitenkin Lauran epäilykset. Onko Sonjan kertomus sittenkään aivan luotettava? Ja mikä ihastuttava Boris onkaan miehiään?Laura seuraa karismaattista taitelijanaista Villa Rosaan ja kokee toinen toistaan jännittävämpiä hetkiä, jotka laittavat lukijankin sydämen pamppailemaan.Heli Maruk -nimimerkin takaa löytyy kirjailija Marja-Leena Tiainen. Tiainen on Kuopiossa asuva lasten- ja nuortenkirjailija, joka on palkittu mm. Topelius- ja Savonia-kirjallisuuspalkinnoilla. Uransa alkuaikoina Tiainen kirjoitti myös tunnelmallisia romanttisia lukemistoja.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
58.99 kr. Viisi novellia karjalaisen mielenmaiseman tulkilta ja kirjailijalta, joka on onnistunut säilyttämään omaäänisyytensä yhdenmukaistumisen paineessa!Palkittu Iris Kähäri kirjoitti uskomattomat kymmenen kirjaa kymmenen vuoden aikana. Tämä novellikokoelma juhlistaa Kähärin ansiokasta kirjailijantietä. Kertomukset kuvaavat tavallisia ihmisiä arkisissa tilanteissa mutta herkän tarkkanäköisellä otteella: toisin sanoen juuri sillä tavoin kuin taitavana ihmiskuvaajana tunnetulta Kähäriltä voi odottaa. Tarinat muodostavat ehyen kokonaisuuden, jonka kieli ja kuvallisuus puhuttelevat lukijaa omintakeisuudellaan.Iris Kähäri (1914–1995) oli viipurilaissyntyinen opettaja ja kirjailija. Kähäri käsitteli tuotannossaan evakkokokemuksiaan ja kaipuutaan entiselle kotiseudulle. Kirjallisuuden valtionpalkinto myönnettiin hänelle yhteensä kolme kertaa.
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. Danzigin vapaakaupunki ensimmäisen maailmansodan varjossa on täynnä skeptisyyttä. Kirkassilmäinen usko ratkaisuihin on hälvennyt, kun ympärillä vellovat sodan lieveilmiöt, köyhyys ja työttömyys. Samaan aikaan kun ihmismielet ovat lujilla, Danzigissa liikkuu myös saksalainen professori Oscar Freudenthal. Unia tulkitseva professori ottaa suojatikseen hullun miehen, mutta kuka onkaan kaikkein mielettömin sodan jaloissa?Satiirinen historiallinen romaani kuvaa terävästi sodan mielettömyyttä. Se luo mielenkiintoista ja monipuolista ajankuvaa historiallisesta Danzigin vapaakaupungista. Kaiken takana pilkahtelee tummasävyinen huumori.Frank Heller oli ruotsalaisen kirjailija Gunnar Sernerin (1886–1947) salanimi. Serner kirjoitti erityisesti seikkailuromaaneja.
- Ebook
- 73.99 kr.
-
58.99 kr. Veikeä salapoliisitarina 1900-luvun alun Englannista!Varakas liikemies Bruce Bowring joutuu salakavalan rosvon armoille. Eikä kenen tahansa: viekas, amerikkalainen monimiljonääri Cecil Thorold on päättänyt sotkeutua ahneen Bowringin epäreiluihin bisneksiin. Rahamies Thorold sekaantuu toisten asioihin niin tehokkaasti, ettei kukaan pysy perillä hänen tarkoitusperistään. Veijari hupailee niin ratkomalla rikoksia kuin tekemällä vaikutuksen kauniisiin naisiinkin.Omalaatuinen rikostarina ja ihmissuhdekeitos viekkaasta miljonääristä, joka puuttuu epäreiluun peliin! Miljoonamies huvittelee on samaan aikaan klassinen salapoliisitarina ja genren rajoilla leikittelevä, romanttinen hupailu.Arnold Bennett (1867-1931) oli englantilainen kirjailija, joka kirjoitti tuotteliaan uransa aikana 34 romaania ja useita novellikokoelmia sekä näytelmiä. Monet Bennettin teoksista sijoittuvat hänen kotiseudullensa Staffordshireen.
- Ebook
- 58.99 kr.
-
58.99 kr. Reki on lastattu kaloilla ja verkoilla, ja miesten on aika palata mantereelle ennen kuin hatara jää pettää alta. Viimakin lyö jo kasvoille. Matti ei kuitenkaan halua jättää verkkojaan, vaikka toiset hoputtavat. Hän ei luovuta: kyllä Matinkin kuuluu saada verkkonsa katsottua niin kuin muutkin ovat jo saaneet. Tasapuolisuuden toive koituu kuitenkin Matin kohtaloksi ja tuon aamun auringonnousu miehen viimeiseksi.15 ytimekkään novellin kokoelma viihdyttää ja kertoo 1930-luvun elämästä monipuolisesti. Yksinkertainen arjen aherrus ja huvitukset ovat molemmat läsnä kansanomaisissa tarinoissa, jotka kuvaavat tavallisia ihmisiä.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 58.99 kr.
-
96.99 kr. Julkaisuaikaansa nähden rohkea ja radikaali romaani kertoo nuoren naisen vähittäisestä havahtumisesta tasa-arvon ja oman elämän tärkeyteen.Eletään 1900-luvun alkua Saksassa. Nuori taideopiskelija Irene rakastuu komeaan, naimisissa olevaan taidehistorian professoriin Robertiin. Käy kuten usein käy: nuori nainen hylkää omat tavoitteensa ja unelmansa parisuhteen tähden. Robertin kanssa Irene kokee seksuaalisen heräämisensä, mutta myös hänen omanarvontuntonsa herää. Pitääkö hänen sietää se, ettei rakkauttaan vannova Robert jätäkään vaimoaan – vaan harrastaa jopa muitakin sivusuhteita? Lopulta Irenen on opittava seuraamaan omaa tahtoaan.Helene Stöcker (1869–1943) oli saksalainen feministi ja pasifisti. Hän kampanjoi seksuaalivähemmistöjen, avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja naimattomien äitien oikeuksien puolesta ja pyrki abortin laillistamiseen. Stöcker oli yksi ensimmäisiä naispuolisia tohtoreita Saksassa ja pakeni natseja ja toista maailmansotaa Sveitsin, Englannin, Ruotsin, Norjan, ja Japanin kautta Yhdysvaltoihin. Häneltä julkaistiin yksi romaani ja lukuisia kantaa ottavia kirjoja ja artikkeleita.
- Ebook
- 96.99 kr.
-
73.99 kr. Roivassaaren asutushistorian kuvaus jatkuu kolmen orpolapsen tarinan kautta itsenäisessä jatko-osassa romaanille Ihminen päättää.Kortelahden tila tuntuu olevan kuin kirottu: asukkaat kuolevat ennen aikojaan. Nytkin Hirvaksen perheen vanhemmat ovat kuolleet, ja kolme pientä lasta, Tommo, Anni ja Mari, jäävät hurjan Kirsti-ämmän huollettaviksi. Kirsti on pelottava ja vanha, mutta viisas, ja osaa myös kertoa jännittäviä tarinoita.Lapset kasvavat Roivassaaren väen keskellä. Tommosta varttuu villi nuorukainen, joka aiheuttaa huolta siskoilleen, mutta aika tasoittaa hänenkin luonteensa. Vuosien mittaan solmitaan liittoja, syntyy maariitoja ja vanhat kaunat unohtuvat.Aika rientää voitti valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1933.Ihminen päättää ja Aika rientää -romaanit kattava Roivassaari-teospari kertoo värikkään ja monisyisen tarinan Nahkahattujen suvusta.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 73.99 kr.
-
40.99 kr. Hulvaton rakkaustarina vie eläinkaupan kulisseihin.Erika on töissä ystävänsä Arton eläinkaupassa. He ovat hyvä tiimi: Erika osaa talouspuolen ja Arto taas tietää kaiken eläimistä. Eläinkaupan naapurissa on kameraliike, jota pyörittää äitinsä kanssa itsevarma Jussi, joka on iskenyt silmänsä Erikaan. Ja sitten on vielä Erikan entinen matematiikanopettaja, tumma ja komea mutta äärimmäisen tiukka mies, joka ravaa eläinkaupassa päivä toisensa jälkeen.Yhtäkkiä Erikan elämässä on kaikki ainekset kolmiodraamaan. Mutta miten käy, kun iloisen kuriton, vasikan kokoinen löytökoira tulee sotkemaan Erikan ja komistusten kuviot?Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.Tuija Lehtinen (s. 1954) on rakastettu kirjailija, joka on tunnettu erityisesti nuortenkirjoistaan. Uransa alkuvuosina hän kirjoitti myös Kolmiokirjan romanttisia lukemistoja.
- Ebook
- 40.99 kr.
-
58.99 kr. Frederik, Olivia ja Luna ovat valkoisia noitia. Heidän päätehtävänään on taistella mustia noitia ja näiden pahuutta vastaan. Mutta kuka auttaa kolmikkoa uusien voimiensa kanssa? Kun muu perhe pysyttelee erossa noituudesta, nuoret jäävät oman onnensa nojaan. Vai jäävätkö?Kun Frederikin koulussa aloittaa uusi oppilas, Frederikin epäilykset heräävät. Keneen he voivat luottaa ja kuka on vihollinen?Noitien taistelu jatkaa kylmien väreiden fantasiatarinaa, joka alkoi kirjassa Noitien kirous.Tanskalainen Line Kyed Knudsen (s. 1971) aloitti kirjailijanuransa vuonna 2003. Hän kirjoittaa lasten- ja nuortenkirjoja ja opettaa kirjoitustekniikoita. Suomessa Line tunnetaan K niinku Klara -kirjasarjastaan.
- Ebook
- 58.99 kr.
-
73.99 kr. 16 novellia suomalaisen maalaiselämän ja menneisyyden mestarikuvaajalta.Tarinoissa liikutaan kotimaan historiassa jatkosotaan asti ja kerrotaan vähävaraisen maaseutuväen elämästä – joskus lempeän humoristisesti, joskus koskettavan liikuttavasti. Kohtaamme esimerkiksi kansalaissotaan valmistautuvia torppareita, neuvostojoukkojen tieltä evakuoitavia karjalaisia ja juhannuspatsasta rakentamaan pyrkivän kylähullun. Nälkä ja köyhyys ovat aina läsnä, mutta rakkaus isänmaata ja lähimmäistä kohtaan ei katoa, vaikka hetkittäin horjuukin.Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).
- Ebook
- 73.99 kr.