Books in Finnish

Filter
Filter
Sort bySort Newest
  • by Emil Nervander
    58.99 kr.

    Eletaan 1800-lukua. Roosa ja Hedda ovat kaksi iakasta siskosta, jotka asuvat yhdessa. Joulu on tulossa, ja siskokset valmistavat nuorille sukulaisille leivoksia. Roosan terveys on alkanut reistailla. Asunto tayttyy iloisista aanista ja elamanilosta, kun nuoret vihdoin saapuvat. Myohemmin Tyyra-tytto pujahtaa Roosan huoneeseen ja kertoo tadille kihlauksestaan. Tyton onni nostaa muistot pintaan. Roosa nayttaa talle kaksi sormusta - ja kertoo koskettavan rakkaustarinan omasta elamastaan. Miksi Roosa ei saanut elamansa rakkautta 35 vuotta sitten?Jouluvieraita sisaltaa kymmenen novellia 1800-luvun elamasta Suomessa.-

  • by Heimo Pihlajamaa
    73.99 kr.

    Mark on kirjailija, joka on kotonaan matkustaessaan, olleessaan liikkeessa. Han kohtaa Mayn, ihanan amerikkalaisen naisen, kirkossa ja antautuu tunteiden vietavaksi. Yhdysvallat tulee tutuksi, maan kulttuuri ja ihmiset. Toisaalla on Marko, suomalaissyntyinen mies, joka matkustaa lasten ja vaimon kanssa Tanskan Odenseen ja kohti Amsterdamia. Pienet makeisista tahmeat kadet tarttuvat isaa kadesta. Matkalla kysytaan: kuka haluaa pysahtya jaatelokioskin kohdalle? Uni painaa silmissa, ja elama on samaan aikaan raskasta ja ihanaa.Toukokuu on kirja matkustamisesta, ihmisten kohtaamisista ja identiteetista. Ovatko Mark ja Marko sama ihminen - se jaa lukijan selvitettavaksi.-

  • by Eeva Tikka
    73.99 kr.

    Annu on 14-vuotias koululainen, jonka ote elamasta on alkanut herpaantua. Kotona ei mene hyvin - suhde yksinhuoltajaaitiin on etaantynyt. Aiti on aina toissa tai nakemassa miesystavaansa. Kasvaminen ja seksuaalisuus mietityttavat. Isasta on tulossa jalleen isa - uusi vaimo odottaa lasta. Onko Annu kaikille taysin yhdentekeva? Kukaan ei tue Annua lapsuuden ja nuoruuden valisessa rajamaastossa. Luokanvalvoja huomaa, etta Annun elamassa on tapahtunut jotain. Mutta pystyyko hankaan pysayttamaan Annun ajautumista yha syvemmalle synkkyyteen?-

  • by Eeva Tikka
    58.99 kr.

    Kun toista lomautettu mies loytaa kotirappunsa edesta avaimen, miehen mielikuvitus alkaa laukata. Kenen avain oikein on? Mies tutkii kaunista avaimenperaa, jossa on meripihkaan upotettu perhonen. Han haaveilee mielikuvituksellisesta naisesta, jolle avain kuuluu. Syntyisiko heidan valilleen rakkaussuhde? Tayttyisiko miehen elama vihdoin onnesta ja vapaudesta?Pythonin yo sisaltaa seitsemantoista symbolistista novellia.-

  • by Petter Sairanen
    58.99 kr.

    Nuori mies saapuu Lappiin rajavartijaksi. Perilla hanta odottavat saasket ja Lapin uskomaton luonto. Mies loytaa luonnossa kulkemisesta paikkansa. Kaupunkielama nayttaytyy vieraana. Rauhallinen arki kaantyy kuitenkin ylosalaisin, kun miehen elamaan saapuu mystinen tytto. Hanen nimensa on Umur, ja han on tytto jota ei voi unohtaa.Sahkolla valaistu talo on Petter Sairasen taianomainen romaani, joka nostaa esille useita suomalaiseen yhteiskuntaan ja luonnonsuojeluun liittyvia kysymyksia. Kai Lehtinen ohjasi sen pohjalta elokuvan Umur (2002).Sagan ymparistokirjat ovat monipuolisia puheenvuoroja ilmastosta, ymparistosta ja luonnosta. -

  • by Pekka Aalto
    73.99 kr.

    Eletaan 1800-1900-lukujen vaihdetta. Vienankarjalaiset ovat tottuneet elamaan hankalassa asemassa. He ovat karjalaisia, mutta heidan asuinalueensa kuuluu Venajaan. Venalaiset haluaisivat venalaistaa alueen, mutta vienankarjalaiset ovat valmiita pistamaan vastaan. Kun eraaseen kylaan syntyy kaksi poikalasta, Ibu ja Pekka, heista puhutaan paljon. Vanha Hotakan muori nakee jopa enneunia, jossa pojilla on suuri rooli kansansa parissa...Edessa on Karjalan Vapaussota, ja pojat tulevat olemaan osa sita.-

  • by Mauri Ahtosalo
    73.99 kr.

    Yhdeksankymppinen maanviljelija Manne Kukkanen vie nuorikkonsa vihille, mutta joutuu pian karajille. Hanta syytetaan pirtun tarjoilusta haajuhlissa. Keskiaikainen paroni rakastuu koyhaan maalaistyttoon ja saa menna taman kanssa naimisiin silla ehdolla, etta tyton hapykarvat ovat vaaleat. Myohemmin kay ilmi, ettei ehto kenties tayttynytkaan. Kalle ja Ville lahtevat kesalomalla kalaan, kun arsyttava naapurin Ryynanen tunkee mukaan ja on sotkea kuviot.Tarinakokoelma sisaltaa valikoiman Mauri Ahtosalon tarinoita vuosien varrelta. Tarinat kertovat lampiman humoristisesti niin rakkaudesta, sotilaista kuin kalastusreissuistakin.-

  • by Maailman Historia
    From 40.99 kr.

    Vuoden 1944 heinäkuussa Hitler ei aavista, että hänen selkänsä takana vehkeillään. Claus von Stauffenbergin on määrä kuljettaa Sudenpesään kaksi pommia ja räjäyttää ne Hitlerin, Himmlerin sekä Göringin läheisyydessä, jotta natsihallinnolla ei olisi enää johtajia.Legendaarista salamurhayritystä on kutsuttu myös nimellä operaatio Valkyyria, ja se on ainutlaatuinen vallankaappausyritys natsihallinnon historiassa, vaikka Hitleriin kohdistuikin yhteensä 40 murhayritystä. Istahda aitiopaikalle seuraamaan toisen maailmansodan kiinnostavimpia hetkiä ja koe, kuinka silminnäkijöiden kertomukset elävöittävät piinaavan jännittäviä tapahtumia.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • by Maailman Historia
    From 40.99 kr.

    Viljapellot hiiltyvät mustiksi sata kilometriä etelään Neuvostoliiton Kursk-kaupungista. On vuosi 1943, ja puna-armeija on puolustautunut jo viikon saksalaisten panssarivaunujen rajuja hyökkäyksiä vastaan. Kurskin valtaus suoristaisi mutkan rintamalinjassa, joten Saksa on salassa valmistautunut motittamaan kaupungin.Samaan aikaan Neuvostoliittoa puolustaa kuusi linjaa miehiä: ensimmäisen kaatuneen sotilaan takana seisoo viisi uutta valmiina uhraamaan henkensä. Puna-armeijankin panssarikalusto on viritetty tuhovoimaiseksi. Kumpi voittaa maailman suurimman panssaritaistelun? Istahda aitiopaikalle seuraamaan yhtä toisen maailmansodan käännekohdista. Silminnäkijöiden kertomukset ja kuvat elävöittävät tapahtumat käsinkosketeltavan eläviksi.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • by Laura Pollari
    From 58.99 kr.

    "Minä tulin auton yliajamaksi ja sinä et tehnyt mitään? Siinä vasta paska suojelusenkeli!" Alma Cruz särkee lasikattoja matkallaan bisnesmaailman huipulle, kun hän saa yllättäen tietää olevansa kirottu. Femi tutustuu deittisivustolla maapallon toisella puolella asuvaan ihmiseen ja jättää vanhan elämänsä taakseen. Agnes odottaa lasta viimeisillään, mutta hänellä ei ole miestä eikä hoitopöytää. Onneksi kokenut doula tukee häntä. Naisten on puhallettava yhteen hiileen pärjätäkseen, oli ympäristönä sitten Hampuri, Manhattan tai vaikka Suomen Kaarina. Laura Pollarin novellit kertovat oman äänen löytämisestä naisena eri vuosikymmenillä ja eri puolilla maailmaa. Kirjan värikkäät naishahmot nousevat surkeista sivurooleista oman elämänsä tähdiksi. Avuksi tarvitaan toisia naisia, enkeleitä ja sisältä kumpuavaa rohkeutta. 1960-luvulta aina 2030-luvulle saakka sijoittuvat tarinat naurattavat, koskettavat ja ottavat kantaa – ja mukana on myös kosolti magiaa.Laura Pollari on ulkosuomalainen esikoiskirjailija ja copywriter, jonka on elänyt Pariisissa, New Yorkissa ja Kööpenhaminassa viimeiset 14 vuotta.

  • by Maailman Historia
    From 40.99 kr.

    Kesällä 1942 Saksan ja sen liittolaisten panssarivaunut tunkeutuvat Stalingradiin. Saksa haluaa Stalingradin, sillä kaupunki on Neuvostoliiton tärkeimpiä teollisuuskeskittymiä ja sen kautta kulkee reitti öljyn luo. Niin Hitlerillä kuin Stalinillakin on paljon pelissä Stalingradin taistelussa. Kumpi vie voiton kamppailussa elintärkeistä resursseista ja millä hinnalla?Stalingradin taistelu oli yksi kaikkien aikojen verisimmistä taisteluista, ja siihen osallistui jopa viisi miljoonaa sotilasta. Koe käänteentekevät historialliset tapahtumat ja lue silminnäkijöiden kertomukset, jotka havainnollistavat taistelun etenemistä.Maailman historia vie sinut henkeäsalpaavalle matkalle menneisyyteen. Nauti historian suurista tapahtumista ja palaa ajassa taaksepäin – takaisin toisen maailmansodan eturintamaan, viikinkien ryöstöretkiin ja jumalia palvovien egyptiläisten pariin. Maailman historia tarjoaa upeita artikkeleita jännittävistä ja dramaattisista menneisyyden tapahtumista.

  • by Liisa Hännikäinen
    From 73.99 kr.

    Annikki on keski-ikäinen nainen, jonka elämä ei ole mennyt perinteisen kaavan mukaan. Puolisoa ei ole löytynyt eikä perhettä ole perustettu. Sukulaisia Annikin tilanne oudoksuttaa, ja Annikki on jo tottunut vanhapiika-heittoihin. Annikista tuntuu, ettei kukaan ota häntä vakavasti. Eikö ihminen ole muka kokonainen ilman puolisoa? Miksi jokaisen pitäisi elää samanlainen elämä?"Yksityistä elämää" on Liisa Hännikäisen koskettava romaani keski-ikäisen naisen elämästä ja suurista, yllättävistä elämänmuutoksista.Kirjailija Liisa Hännikäinen (s. 1943) on työskennellyt myös toimittajana. Hän julkaisi esikoisromaaninsa "Polkkapari" vuonna 1971. Jo vuonna 1972 hän sai Valtion kirjallisuuspalkinnon romaanilla "Sinä olet nuori".

  • by Jorma Kurvinen
    From 74.99 kr.

    Lappi vuonna 1941. Saksalaiset joukot haluavat hyökätä kohti Neuvostoliittoa. Mukaan tarvitaan kuitenkin myös suomalaisia, joten vänrikki Jussi Räikkönen ryhtyy keräämään suomalaista sissijoukkuetta. Diili vaikuttaa hyvältä, sillä suomalaiset sotilaat pääsevät kuntoisuuslomalle ja saavat nauttia saksalaisten sotilaiden arvokkaista hyödykkeistä, kuten tupakasta. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää – ja pian suomalaiset sissit joutuvat huomaamaan tehtävän olevan jotain muuta kuin alun perin oli luvattu."Salainen käsky" on Jorma Kurvisen tapahtumarikas sotaromaani vuodelta 2001.Jorma Kurvinen (1931–2002) oli suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti "Susikoira Roi" -nuortenkirjasarjasta. Kurvinen julkaisi myös aikuisten romaaneja. Hän työskenteli toimittajana Uudessa Oulussa ja kaunokirjallisuutta julkaisevassa Nyyrikissä, mutta jäi päätoimiseksi kirjailijaksi vuonna 1978. Kurvinen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon kolmesti.

  • by Jussi Pekkarinen
    From 96.99 kr.

    Millaisiin uskomattomiin tilanteisiin suomalaiset ovat joutuneet ulkomailla liikkuessaan? Suomen ulkomaanedustus on pelastanut turisteja monenlaisessa hädässä, eikä kaikkein hulluimpia sattumuksia olisi voinut edes keksiä. Joskus turistit joutuvat pulaan oman törttöilynsä takia, mutta toisinaan kyseessä on myös sotatilanne tai muu kriisi, joka velvoittaa edustuston auttamaan. Kirja kokoaa yhteen joukon sattumuksia vuodesta 1918 vuoteen 1981 ja paljastaa, millä tavoin avun luonne on muuttunut historian saatossa. Jussi Pekkarinen on ulkoasiainministeriön tutkija ja tietokirjailija.

  • by Lisa See
    From 96.99 kr.

    Kun Yhdysvaltain suurlähettilään ja kiinalaisen huippupoliitikon pojat löytyvät kuolleina, epäillään molemmissa maissa, että kuolemien taustalla on jotain hämärää. David Stark Yhdysvaltojen oikeusministeriöstä lyö hynttyyt yhteen kiinalaisen etsivän Liu Huanin kanssa mysteerin selvittämiseksi. Tapaus ei ole pelkästään diplomaattisesti arkaluontoinen vaan myös täynnä mutkia. Johtolangat vetävät kaksikkoa Los Angelesin kiinalaiskortteleiden ja Pekingin vilkkaiden katujen läpi. He kohtaavat suuren maan pimeimpiä kolkkia ja ihmisyyden rumimpia puolia. Jokainen johtolanka vie heidät syvemmälle Kiinan järjestäytyneen rikollisuuden verkossa.Lisa See (s. 1955) on amerikankiinalainen kirjailija. Organization of Chinese American Women palkitsi hänet vuoden naisena vuonna 2001.

  • by Tittamari Marttinen
    40.99 kr.

    Siitä on jo aikaa, kun Viivi-tyttö valitsi lelukissa Taneli Kanelin tavaratalon leluosastolta. Nyt Taneli Kanelin ja Viivin on aika palata tavarataloon. Tavaratalon lelut tarvitsevat nimittäin apua! Edessä on alennusmyynnit. Mitä jos lelut joutuvat ihan huonoihin koteihin? Taneli Kanelin ja Viivin on aika toimia! Pystyvätkö Taneli Kaneli ja Viivi pelastamaan lelut? Viivi ja Taneli Kaneli ovat erottamaton parivaljakko. Hyppää mukaan seuraamaan lelukissan ja pienen tytön valloittavaa elämää!Kirjailija Tittamari Marttinen (s.1968) on kirjoittanut erityisesti lasten- ja nuortenkirjoja. Hän on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa.

  • by Tapani Bagge
    From 73.99 kr.

    Kuvitteellisessa, etelähämäläisessä Huimalan kaupungissa kuohuu, kun palopäällikkö Eino Räsäsen poika kuolee murhapolton sammutuksissa.Vaikka pelastajakaverit tukevat Räsästä surussa, häntä vaivaa tunne, että murhapolttoa pitäisi selvittää lisää. Räsänen jatkaa tutkimuksiaan palokunnan komiikantäyteisessä arjessa, ja rankan työn vastapainoksi vapaa-ajalla juhlitaan koko porukalla.Kun murhapolttojen sarja jatkuu, Räsänen saa vahvistusta epäilyilleen. Jännitys tiivistyy matkalla kohti totuuden selviämistä ja oikeuden toteutumista.Romaani perustuu Tapani Baggen käsikirjoittamaan Pelastajat-televisiosarjaan, joka esitettiin Ylellä 1990-luvun lopulla. Tapani Bagge (s. 1962) on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan. Hän on kirjoittanut myös lapsille ja nuorille. Baggen kirjoissa jännitys yhdistyy huumoriin ja arkipäiväisyys lennokkaisiin käänteisiin.

  • by Tapani Bagge
    From 58.99 kr.

    Seiskaluokkalainen Otto joutuu pulaan, kun hän kadottaa avaruusolennolta saamansa taikaesineen, pentaforan. Otto on vastustanut sen avulla kiusaajaansa Kerkkoa ja tämän jengiä, mutta nyt hänellä on apunaan enää naapurintyttö Sari. Ainoastaan he kaksi tietävät, ettei Otto ole kotoisin Hämeenlinnasta vaan Plejadien tähdistöstä. Nyt avaruusolennot ovat alkaneet ilmestyä yhtenään kaverusten kotinurkille valeasuihin pukeutuneena, ja samaan aikaan Kerkko uhkaa kostaa. Vaara vaanii Ottoa joka puolelta!Kirja jatkaa hulvatonta lastenkirjasarjaa, jossa Oton arkipäiväinen elämä kohtaa vauhdikkaan tieteisseikkailun.Otto-sarja kertoo tavallisesta seiskaluokkalaisesta pojasta, jonka elämä muuttuu, kun hän saa tietää olevansa kotoisin Plejadien tähdistöstä. Otto tempautuu mukaan vauhdikkaaseen avaruusseikkailuun, jossa hulvattomat käänteet seuraavat toisiaan.Tapani Bagge (s. 1962) on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan. Hän on kirjoittanut paljon myös lapsille ja nuorille. Baggen kirjoissa jännitys yhdistyy huumoriin ja arkipäiväisyys lennokkaisiin käänteisiin.

  • by Tapani Bagge
    From 58.99 kr.

    Otto luulee olevansa tavallinen seiskaluokkalainen, kun hän saa kuulla isonenäiseltä pikkumieheltä olevansa tähdistä tullut prinssi. Otto on kotoisin Plejadeilta ja kuuluu siellä kuningasperheeseen, mutta hänet on lähetetty Maahan pakoon galaksienvälistä sotaa. Mies antaa Otolle taikasesineen, pentaforan, josta on apua monenmoisissa tukalissa tilanteissa. Apurina toimii myös koulutoveri Sari, mutta Oton oma perhe pysyy autuaan tietämättömänä kaksikon hulvattomasta toilailusta avaruusolentojen parissa.Kirja aloittaa hulvattoman lastenkirjasarjan, jossa tavallisen pojan elämä muuttuu vauhdikkaaksi tieteisseikkailuksi. Otto-sarja kertoo tavallisesta seiskaluokkalaisesta pojasta, jonka elämä muuttuu, kun hän saa tietää olevansa kotoisin Plejadien tähdistöstä. Otto tempautuu mukaan vauhdikkaaseen avaruusseikkailuun, jossa hulvattomat käänteet seuraavat toisiaan.Tapani Bagge (s. 1962) on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, joka tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan. Hän on kirjoittanut paljon myös lapsille ja nuorille. Baggen kirjoissa jännitys yhdistyy huumoriin ja arkipäiväisyys lennokkaisiin käänteisiin.

  • by Maila Talvio
    73.99 kr.

    Haapaniemen talo aiheuttaa muissa kylalaisissa outoja tunteita. Talon aiti on kuollut, ja pojat ovat juorujen mukaan viinaan menevia. Isantaa puolestaan pidetaan pahana. Tytar Aina vasta mystinen onkin. Kaiken huipuksi Haapaniemen pihalla on keinu, jota pidetaan kaiken pahan tyyssijana. Mutta nuori Miina-tytto ei valita puheista. Han on iskenyt silmansa kauniiseen Haapaniemen Taaviin. Vaan miten Miinan unelmien mahtaa kayda? Tuleeko hanesta ikina Taavin vaimoa?-

  • by Maila Talvio
    73.99 kr.

    Kun Eero-niminen nuorimies saapuu Helsingista maaseudulle Kaarilaan, nuoren Aili-neidon elama menee sekaisin. Yhdessa Eeron kanssa he tekevat jannittavia matkoja luonnon helmaan ja seuraavat kevaan edistymista. Eero herattaa Ailissa ihania uusia tunteita. Aili alkaa myos kaivata pois Kaarilasta, jonnekin jossa tapahtuu enemman. Mutta onko kaupunkielama kuitenkaan maalaistytto-Ailia varten?-

  • by Maila Talvio
    73.99 kr.

    Tanssiaisissa helsinkilaisten paat kaantyvat kohti muukalaista. Muukalainen on Vitold Dargis - kookas, harteikas mies yllaan frakkipuku. Kaikki haluavat tietaa, mista Vitold on oikein kotoisin ja miten han on paatynyt Helsinkiin. Myos siskoset Agnes ja Elina lahestyvat Dargisia. Siskokset eivat kuitenkaan arvaa, etta mies tulee kaymaan heille kohtalokkaaksi. -

  • by Maila Talvio
    96.99 kr.

    Rason perhe koki suuren menetyksen, kun aiti nukkui pois Juha-kuopuksen ollessa vain kolmevuotias. Juha sai kuitenkin paljon rakkautta ja huolenpitoa osakseen - onhan hanella monta isosiskoa. Nyt Juha on kasvanut aikuiseksi mieheksi, ja han on menossa naimisiin Joutsian Annastiinan kanssa. Isosiskot paastavat haikein mielin Juhasta irti. Mutta mita ovat ne epamaaraiset puheet Joutsian talon oloista? Osaako lempeamielinen Juha pitaa puoliaan vanhan isannan kanssa? -

  • by Maila Talvio
    96.99 kr.

    Nuori Kaarina-tytto on tottunut elamaan mahtavassa Louhilinnassa isansa kanssa. Vanha rakennus ja sita ymparoiva luonto ovat Kaarinalle kaikki kaikessa - kun han halaa pihan puita, han tuntee alueeseen vahvaa yhteytta. Tilanne muuttuu Kaarinan isan kuoltua. Sukulaiset haluavat myyda Louhilinnan ja vieda Kaarinan mukanaan Pietariin. Onko Kaarinalla vaihtoehtoja? Voiko Louhilinna olla viela joskus hanen?Maaginen Louhilinna voitti Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1907.-

  • by Maila Talvio
    148.99 kr.

    Nuori Hilja-neiti odottaa malttamattomasti kihlatultaan Armakselta tulevia kirjeita. Armas on Pariisissa, ja vaikka Hilja onkin onnellinen kihlattunsa puolesta, han tunnistaa itsessaan myos muunlaisia tunteita. Enta jos Armas tapaa Pariisissa jonkun toisen? Ja miksi vapaus on Armakselle niin tarkeaa? Armas on kannustanut myos Hiljaa elamaan vapaata elamaa - mustasukkaisuus ei saa kuulua heidan suhteeseensa! Hilja jaksaa odottaa kirjeita ja Armasta, vaan kuinka suhteen mahtaa pitkassa juoksussa kayda?-

  • by Maila Talvio
    58.99 kr.

    Eletaan 1900-luvun alkua. Helmi Ranta on paassyt juuri ylioppilaaksi. Se on suuri asia Rannan talossa, joten vanhemmat jarjestavat hulppeat juhlat tyttarensa kunniaksi. Helmilla on koko elama edessaan: Mika hanta mahtaa odottaa? Mika hanesta tulee isona? Samalla Helmia kuitenkin mietityttaa naapurin Heikki, joka on ollut hanelle tarkea lapsuudesta saakka. Voisiko Helmista tulla emanta Heikin taloon? Unelmia taynna oleva Helmi ei arvaa, etta elamaa voi harvoin suunnitella kovin pitkalle - ja kohtalo voi heittaa vaikeita asioita myos nuoren ihmisen tielle.-

  • by Maila Talvio
    58.99 kr.

    Kun pienella maaseutuasemalla tapahtuu junaonnettomuus, monelle kay huonosti. Uhreihin lukeutuvat myos 16-vuotias Saima ja hanen aitinsa. Aiti menehtyy, ja Saima hailyy kuoleman ja elaman rajamailla. Saima toimitetaan hoitoon Valkeaan huvilaan, ja pikkuhiljaa han ymmartaa mita on tapahtunut. Aiti on poissa, ja Saima on menettanyt molemmat jalkansa. Mita Saiman elamasta mahtaa nyt tulla? Jaavatko haaveet opettajattaren urasta toteutumatta? Onko hanella syyta elaa?-

  • by Maila Talvio
    96.99 kr.

    Rouva Vilenius on kokenut elamassaan suuria menetyksia. Seitsemasta lapsesta nelja on menehtynyt. Lapsista nuorimmainen, pieni Sigurd-poika, on kuitenkin taynna elamantahtoa. Sigurdista tulee aitinsa elaman keskipiste. Aiti uskoo, etta pojasta voi tulla vaikka mita - kenties jopa pappi? Kun Sigurd kirjoittaa ylioppilaaksi, pojan olisi aika lahtea maailmalle. Mutta irtipaastaminen ei olekaan aidille niin helppoa kuin han kuvitteli. Vaan voiko liian tiiviista aiti-lapsi-suhteesta seurata ikina mitaan hyvaa?Rakkauden riemut ja tuskat sisaltaa kahdeksantoista tarkkanakoista novellia rakkaudesta.-

  • by Louise Stjernström
    148.99 kr.

    Kuningas Kustaa Vaasa on tuonut Ruotsiin uskonpuhdistuksen, joka on mullistanut kirkon lapikotaisin ja aiheuttaa riitaa. Kaikki eivat sulata sita, etta papit saavat nyt menna naimisiin. Niinpa Kustaan vastustajat hautovat vallankaappausta ja virittavat ansan. Vastustamattoman kauniin Rosanna-neidon on maara vietella Mans Bryntenpoika, joka on kuninkaan tarkeimpia tukijoita ja jonka tiedetaan olevan heikkona nuoriin kaunottariin. Jos Mans lankeaa houkutukseen, kuninkaankin arvovalta ja kunnia joutuvat vaakalaudalle.Teos kuvaa Ruotsia useita vuosikymmenia hallinnutta Kustaa Vaasaa jannittavasti ja viihdyttavaa ajankuvaa luoden. 1500-luvun alkupuolen Ruotsi on taynna romansseja ja liittoutumisia, joiden polttopisteessa kuningas itse seisoo. -

  • by Louise Stjernström
    111.99 kr.

    Huhtikuussa 1519 Ruotsissa vietetaan haajuhlia. Haihin on kutsuttu myos komea ja nuori Kustaa Eerikinpoika, jota neidot tarkkailevat lakkaamatta. Kukaan ei viela tieda, etta Kustaasta tulee muutaman vuoden kuluttua kuningas, joka rakastaa kansaansa myos teoin eika vain sanoin. Sellainen, joka sytyttaa uskonpuhdistuksen liekin ihmisten sydamiin ja jonka koko elama on taynna kiihkeita kaanteita.Teos kuvaa Kustaa Vaasaa ja hanen vaiheitaan salskeasta nuorukaisesta kapinoita kukistavaksi kuninkaaksi, joka hallitsee Ruotsia lopulta useita vuosikymmenia. Kirja luo viihdyttavaa ajankuvaa 1500-luvun alkupuolen Ruotsista ja kertoo samalla myos juonitteluista ja rakkaussuhteista. -