Katajainen kansani
- Format:
- ePub
- Protection:
- Digital watermark
- Published:
- February 14, 2020
Delivery:
Immediately by email
Description of Katajainen kansani
"Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia, ja odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä.
Mutta sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut itselleen vallan päivättömässä pohjolassa. Niin pian kuin hän ulkona vaaniessaan näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven täydeltä huoneeseen.
–Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin.
Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli sammuttanut."
Katkelma Juhani Ahon lastusta "Sammuta sinä, minä sytytän"
Venäjän keisarikunta pyrki venäläistämään vähemmistökansojaan 1900-luvun alussa. Suomalaiset eivät hyväksyneet keisarikunnan toimia, ja sittemmin ajanjakso on nimetty "sortovuosiksi". Sortovuodet inspiroivat Juhani Ahon novellikokoelmaa "Katajainen kansani", jonka novellit ovat sekä isänmaallisia että vahvan symbolistisia.
Teoksen kirjoittaminen oli vaarallista, ja Aho muuttikin asumaan Italiaan ja Itävaltaan vuosiksi 1903–1904. Hän palasi perheineen Suomeen vasta, kun poliittinen tilanne oli rauhoittunut.
Juhani Aho (1861–1921) oli suomalainen kirjailija. Hän työskenteli myös toimittajana ja suomentajana. rnrnAhon tunnetuimpia romaaneja ovat "Juha" ja "Rautatie". Aho oli myös ahkera kirjoittamaan novelleja, joita hän kutsui lastuiksi. Monet Ahon teoksista ovat vahvasti realistisia. Aho voitti Valtion kirjallisuuspalkinnon peräti viisi kertaa.

Find similar books
The book Katajainen kansani can be found in the following categories:
- Fiction > Fiction: literary and general non-genre > Classic fiction: literary and general
- Fiction > Fiction / Literature / Comics / Graphic novels: special features > Short stories
- Society and Social Sciences > Politics and government > Political ideologies and movements > Nationalism and nationalist ideologies and movements
- Place qualifiers > Europe > Northern Europe, Scandinavia > Finland
- Time period qualifiers > c 1500 onwards to present day > 19th century, c 1800 to c 1899 > Later 19th century c 1850 to c 1899 > c 1890 to c 1899
- Time period qualifiers > c 1500 onwards to present day > 20th century, c 1900 to c 1999 > Early 20th century c 1900 to c 1950 > c 1900 to c 1909
© 2025 Book Solutions ApS Registered company number: DK43351621