Peloponneesolais-sota
- Format:
- ePub
- Protection:
- Digital watermark
- Published:
- November 1, 2023
- Translater:
- Emil Hårdh
Delivery:
Immediately by email
Description of Peloponneesolais-sota
Puolueettoman historiankirjoituksen isän mullistava teos
Thukydides teki muistiinpanoja koko Ateenan ja Spartan välisen pitkän peloponnesolaissodan (431–404 eaa) ajan ja kirjoitti kattavan teoksensa loppuun sodan päätyttyä. Teoksessaan hän taustoittaa sodan tapahtumia varhaisemmalla historialla, maantieteellä ja myös politiikalla, ja toisin kuin muut aikansa historioitsijat, hän ei viittaa esimerkiksi jumaliin ja mytologiaan, vaan esittää historian olevan seurausta ihmisen valinnoista ja toimista. Thukydides käyttää kerronnan apuna omia ja silminnäkijöiden havaintoja ja mainitsee pyrkineensä ottamaan asioista mahdollisimman tarkkaan selvää itse, sen sijaan että olisi luottanut toisen käden tietoon. Hänen tavoitteenaan oli kirjoittaa aikaa kestävä historiateos, josta voisi olla tulevaisuudessakin hyötyä tilanteissa, joilla on tapana toistua. Siksi tämä lähes 2 500 vuotta vanha teos on pysynyt ajankohtaisena läpi vuosituhansien.
Emil Hårdhin suomennos vuodelta 1912 on teoksen ensimmäinen suomennos.
Thukydides (n. 460/455–401/306 eaa) oli antiikin kreikkalainen historioitsija ja sotilas. Hän oli vaurasta ateenalaista sukua, ja hänet nimitettiin peloponnesolaissodassa kenraaliksi. Hänet karkotettiin kuitenkin maanpakoon taistelutappion jälkeen. Maanpakolaisena Thukydides kiersi ympäri Peloponnesosta ja teki muistiinpanoja sodan tapahtumista.

Find similar books
The book Peloponneesolais-sota can be found in the following categories:
- Biography, Literature and Literary studies > Ancient, classical and medieval texts
- History and Archaeology > History > European history
- History and Archaeology > History > Military history > Ancient warfare
- Place qualifiers > Other geographical groupings: Oceans and seas, historical, political etc > Historical states, empires, territories and regions > Ancient World > Ancient Greece
- Place qualifiers > Other geographical groupings: Oceans and seas, historical, political etc > Groupings linked by seas > Mediterranean countries / Mediterranean basin
- Time period qualifiers > BCE period – Protohistory > c 1000 BCE to start of CE period
© 2025 Book Solutions ApS Registered company number: DK43351621